top of page

Hei!

Olen Jemina. Aurelian järjestäjä, tanssija ja elämästä nautiskelija.

Autan matkustamisesta haaveilevia naisia löytämään uusia ystäviä ja rohkeutta elämäänsä tällä elämysleirillä, jotta he voivat palata kotiin uuden reissukaverin, muistojen ja kasvaneen itseluottamuksen kanssa. 

profiilikuva.jpg

Aurelian synty

Mun maailmassa naiset ei pelkää ja arkaile omaa toimijuutta, muttei myöskään tarpeitaan. Tarve tuelle, yhteisölle ja kannustukselle on todella inhimillistä, mutta niitä löytää usein vain oman toimijuuden kautta. Jos ei ole toimijuutta, on vaikea löytää yhteisöä ja samanhenkisiä ihmisiä, mutta jos ei ole niitä ihmisiä jo ennestään, jotka toisi sitä tukea ja kannustusta, toimijuus on tuhottoman vaikeaa. Tuosta syntyy kehä jonka halusin ratkaista. Täytyy olla jokin oikeassa elämässä tapahtuva elämyksellinen tapa, joka tukee vahvasti molempien elementtien kehittymistä. Eräänlainen esimerkki siitä, mitä voi olla.

Mun maailmassa naiset ei pyytele anteeksi omaa olemssaoloaan ja haluamisiaan. Saat haluta ja nauttia asioista. Hyvinvoinnista, taiteesta, luksuksesta tai uusista erikoisuuksista. Mistä ikinä keksitkään, saat haluta, saat nauttia. Maailmaa on myös tarvimisen ulkopuolella.

Halusin luoda ympäristön ja ohjelman jossa naiset saavat keskittyä vastaanottamiseen, olemiseen ja yhteyksien luomiseen samanhenkisten naisten kanssa. Paikan, jossa sun ei tarvitse ”ansaita” yhtään mitään, todistaa yhtään mitään. Antaa vaan kaiken hyvän tulla. Sulle saa tapahtua kivoja asioita ja sä saat tehdä elämästäsi sellaista mistä haaveilet ilman mitään syytä. Ei perusteluita. Ohjelmaan on laitettu kauniita elementtejä joista pääset nauttimaan, riippumatta siitä koetko ansainneesi sen hyvän vai et. On luksusta, on hyvinvointia, on mahdollisuus uusiin ystäviin ja ihan helkkarin hyvään kesään. Suotko ne itsellesi, vai tarvitsetko luvan? Jos oot siinä pisteessä että tarvit, niin tämä voi olla se.

Naisissa ja naiseudessa on valtavasti voimaa, pehmeyttä, luovuutta, intuitiivista energiaa ja persoonallisuutta. Annetaan niiden näkyä <3

Käänteentekevin reissuni

Olen halunnut reissata niin kauan kuin muistan. Maailma sekä sen ihmiset ovat niin loputtoman kauniita ja mielenkiintoisia. Lapsena pääsinkin satunnaisesti ulkomaille, mutta aikuisiällä meni useampia vuosia, ennen kuin siihen avautui mahdollisuus. Muutama vuosi sitten kumminkin havahduin siihen, että kun mahdollisuus vihdoin aukeni, huomasin ettei minulla ole kuin pari ystävää ja heidän elämäntilanteensa ei mahdollistanut reissuun lähtöä. Yksinkö tässä sitten täytyy lähteä? Etsin somesta ihmisiä joita voisin lähestyä, kolusin instagramia ja facebook ryhmiä, kunnes törmäsin julkaisuun, jossa hänkin etsi reissukavereita Teneriffalle.

 

Soiteltiin porukalla ja vaikka tämä kyseinen reissu ei toteutunutkaan, löysin kumminkin näiden muutamien kiinnostuneiden joukosta kaksi ihanaa tyyppiä, joiden kanssa vietettiin pari viikkoa Espanjassa. Minulla oli ollut vaikeutta näyttää todellista minääni, mutta lupasin itselleni ennen kuin lähtöpäivä koitti, että nyt annan itselleni ja toisille mahdollisuuden tutustua autenttiseen itseeni. Kyllä ne minua kaksi viikkoa kestää. Se kannatti, kestivät paremmin kuin hyvin ja Veera on jäänyt hyväksi ystäväkseni.

 

Tuolta reissulta sain ystävän lisäksi valtavasti suuntaa ja varmuutta siitä, mihin suuntaan haluan alkaa rohkeasti kulkemaan. Kun saa etäisyyttä ja uuden muutosta tukevan ympäristön, omaa elämää on helpompi tarkastella. Reissun jälkeen alkoi tohina. Muutin asuntoautoon, erosin silloisesta kumppanistani ja vaihdoin kaupunkia. Rohkea irtiotto ihanassa seurassa ja etäisyys arkeen voi olla joskus merkittävämpää kuin osaa edes kuvitella. Sittemmin olen rohkaistunut matkustelemaan myös soolona. 

 

Kyseinen reissu oli minulle käänteen tekevä. Siitä inpiroituneena halusin luoda konseptin, jossa kynnys lähtemiseen olisi tehty mahdollisimman matalaksi ja todennäköisyys luoda kestäviä ystävyyssuhteita mahdollisimman korkeaksi. Muistan kuinka jännittävää oli etsiä reissuseuraa netistä, puhumattakaan itse lähtemisestä. Toivoisin ettei muiden tarvitsisi turhautua ja etsiä reissuseuraa pitkin iternetin ihmeellistä maailmaa, järjestää koko hommaa yksin tai miettiä turvallisuutta joka käänteessä. Aurelia on leiri, johon voit lähteä yksin, muttet jää yksin, vaan saat jakaa kokemuksen muiden ihanien naisten kanssa.

bottom of page